Edellisessä artikkelissani käsittelin muiden ottamien kuvien käyttöä blogeissa. Entä, jos kuvat löytyvätkin omasta takaa? Miten määrään, mihin muut saavat kuviani käyttää? Entä, jos joku varastaa ne? Toisaalta, jos haluan mainetta valokuvaajana tai taiteilijana, kuinka varmistan, että muut löytävät kuvani?
Periaatteessa kuvien käytön rajoittamisen pitäisi olla helppoa. Jos laitat blogiisi kuvan, mutta et mainitse mitään sen käytöstä, oletus on, että sen kaikki oikeudet pidätetään eikä jatkokäyttö ilman lupaasi ole luvallista.
Käytännössä asianlaita on tietenkin vähän eri. Internetin villissä lännessä kuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa, poimitaan Googlesta omaa blogia kaunistamaan tai muokataan parodiaversioiksi lupia kyselemättä.
Kuvien tekijälle haaste on oppia kääntämään se hyödyksi. Onhan se kaikki ilmaista julkisuutta. Vakiintuneita käytäntöjä kuvien jakamiseen on vähän. Kukin valitsee oman kompromissinsa mustasukkaisen vartioinnin ja jakamiseen kannustamisen väliltä.
Kun onnistunut valokuva tai taideteos kiertää sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla, tekijänoikeuttasi periaatteessa rikotaan, mutta samalla voit ajatella, että se toimii mainoksena työllesi. Esimerkiksi DeviantArtista napatun kuvani käyttö io9-sivustolla oli laitonta (eikä lupaa tosiaankaan kysytty etukäteen), mutta se toi sekä galleriaani että englanninkieliseen blogiini tuhansia uusia kävijöitä.
Siinä tapauksessa tärkeää on, että nimesi kulkee työn mukana. Kätevä tapa onkin merkitä kuvaan oma nimesi ja vaikkapa blogisi osoite esimerkiksi aiemmin mainostamani kuvankäsittelyohjelma Gimpin avulla.
Monilla kuvittajilla on tapana laittaa nimi kuvaan kahdesti. Toinen on selkeästi kuvan laidassa oleva tekijän koko nimi, jossa voi olla mukana myös kuvaajan logo. Toinen on vaikeammin huomattava, itse kuvaan jemmattu signeeraus, johon voi turvautua siinä tapauksessa, että varsinainen tekijän tieto on käsitelty kuvasta pois ja omistajuudesta tulee riitaa.
Jos kuvalleen haluaa mahdollisimman laajan levikin, voi sen edistämiseksi tehdä muitakin toimenpiteitä. Kuvan voi esimerkiksi itse lisensoida Creative Commons -lisenssillä, joka mahdollistaa sen jakamisen muualla aivan laillisesti, kunhan tekijän nimi mainitaan. Se onnistuu yksinkertaisesti kirjoittamalla lisenssi vaikka blogin sivupalkkiin tai kuvatekstiin.
Kuvan tulemista esiin esimerkiksi Googlen kuvahaun hakutuloksissa voi parantaa lisäämällä kuvan tiedostonimeen avainsanoja ja oma nimensä. Näin se tarttuu helpommin seulaan, kun hakukone etsii kuvia hakijan antamia sanoja sisältäviltä sivuilta. Sen sijaan, että kuvan nimenä on suoraan kamerasta tullut ”IMG_1348” tai vastaava, voi sen nimetä vaikkapa ”pikkulepinkäinen_lintu_ juhannus_maija_karala”, ja miksei vaikka samat avainsanat englanniksi samaan litaniaan, jos tavoitteena on kansainvälinen näkyvyys.
Jos taas nimenomaan et halua, että kuvasi lähtevät omille teilleen, on siihenkin keinoja.
Yksi on kuvan kaltainen vesileima. Sen huono puoli on, että monen mielestä se pilaa katselunautinnon (vaikka kuvan vesileima on kyllä varsin huomaamaton, kun vertaa monen muun käyttämään). Näin kuvaa ei voi julkaista uudelleen ilman, että kaikille käy harvinaisen selväksi puuhan luvattomuus. Sitä ei myöskään voi painaa ilman, että leima näkyy. Vesileiman voi poistaa kuvankäsittelyohjelmalla, mutta se vaatii jo sen verran taitoa ja aikaa, että varkaan on parasta olla todella motivoitunut.
Toinen tapa suojata kuvaa on laskea sen resoluutio (esimerkiksi Gimpillä) niin matalaksi, että se enää juuri ja juuri kelpaa blogikäyttöön. Se saattaa edelleen matkailla omine nokkineen sosiaalisessa mediassa, mutta kaupalliseen käyttöön tai painotuotteeksi se tuskin enää kelpaa.
Esimerkiksi tässä kurssiblogissa koko sivun kokoinen kuva on leveydeltään 730 pikseliä, ja tässä artikkelissa olevilla hieman pienemmillä kuvilla on leveyttä vain 525 pikseliä. Suoraan kamerasta tuleva täysikokoinen kuva voi olla esimerkiksi 4320 pikseliä. Alkuperäisen kuvan voi printata vaikka julisteeksi, kun taas 730 pikselin kokoon kutistettu ei kelpaa edes aikakauslehden pikkukuvaksi. Blogissa ne näyttävät tismalleen samalta, mutta kuvan klikkaaminen mahdollistaa täysikokoisen version lataamisen, jos sellainen on.
Tosiasia on kuitenkin, että jos joku haluaa käyttää verkkoon laittamaasi kuvaa, sille voi tehdä hyvin vähän. Yli valtiorajojen kulkevat rikokset, joita tekevät tuhannet ja miljoonat anonyymit ihmiset, tai vaihtoehtoisesti suuryhtiöt lakimiesarmeijoineen, ovat juuri sitä sorttia, josta oikeutta on melkein mahdotonta saada. Se on riski, joka täytyy ottaa.
Erityisen harmi on, että suuret yhtiöt tekevät yksittäisille kuvittajille, taiteilijoille ja valokuvaajille ilkeitä temppuja isomman oikeudella, vaikka niillä olisi hyvin varaa maksaakin kuvista. Esimerkiksi Jurassic World -elokuvan kotisivuilta bongattiin Wikipediasta ei-kaupallisella CC-lisenssillä julkaistuja dinosaurussiluetteja. Paleotaiteilijoilta varastavat myös esimerkiksi leluyhtiöt.
Olen jakanut verkossa tuhatmäärin kuvia, joiden laatu vaihtelee yhtä villisti kuin aiheetkin, enkä juuri koskaan ole kokenut tulleeni erityisesti ryövätyksi. Ei ainakaan kannata jättää kuviaan julkaisematta rosvojen pelossa, sillä niinhän se on, että vain pelaamalla voi voittaa.
Koukussa verkkoon 